haluunko kirjottaa tänne miten julkisesti enää. Tavallaan joo, haluan, mut toisaalta... Melkeen muokkasin jo tänään yht vanhaa kirjoitustani, kun tajunnanvirta siinä nolotti niin paljon, mut halusin säilyttää sen, koska rehellisyys on oikeesti aika tärkeetä, ja ehkä joskus haluun tarkistaa, miten oon kehittyny ihmisenä, jos jatkan tänne kirjottamista.

Oon edelleen yksinäinen, joten en haluis tästä yksityistäkään tehdä. On kiva tulla tänne välillä ja huomata, että joku on käyny lukemassa mun juttuja. Toivon vaan, että ihmiset ymmärtää tän blogin tosiaan olevan vaan mun verbaalioksennusastia, eikä mikään, öö, asiatekstijulkaisu. (Ehkä se on tarpeeks helppo tajuta. Lol.) Todennäkösesti tuun kirjottaan tänne vielä aika paljon juttuja, jotka nolottaa sit myöhemmin.

Mutta nyt kun toi epäröinti on pois alta, niin tässä taas vaihteeks juttuja jotka oksettaa:

Mä en oikeesti välitä itestäni kovin paljoo. Tekis mieli tietää, mistä se johtuu. Sillä yhdellä teini-iän kaverilla on varmasti asian kanssa jotain tekemistä, kuin myös mun sisaruksilla ja vanhemmilla. Tahtoisin jutella heidän kaikkien kanssa tästä, mutten usko, että he jaksaisivat kuunnella, kun yritän käsitellä asioita, joita he on sanoneet musta joskus iäisyys sitten.

Listasin pahoja ajatuksiani, ja yritin jakaa niitä ekassa ja tokassa persoonassa lausutuiksi, mikä olis varmaan kannattanu jättää tekemättä. Niitä oli paljon, ja nyt on hankala keskittyä mihinkään tärkeeseen, kun ne rullailee pitkin pääkoppaa. Ehkä, jos kirjotan niille vastaväitteet, ne menee pois vähäks aikaa, että voin tehdä läksyjä.

Olen luotaantyöntävä.

Enkä ole. Useampi kuin yksi mun ystävistä on kutsunut mua lämpimäksi ja kutsuvaksi ja joskus avoimeksikin.

Olet läski ja ruma.

Läski saatan olla, mutta tosiasiassa en ole edes vähän ruma. Plus, toi kommentti nyt on vaan aika saatanan pinnallinen ja kusipäinen. Jos mun ulkomuoto estää sua näkemästä mua ihmisenä, niin sä et oo mun arvoinen.

Olet ällöttävä.

Enkä tasan oo. Teen toisinaan ällöjä juttuja kyl, kuten esim. käyn paskalla tai kaivan mun nenää, mut kuka muka ei tee?

Ihmiset vaan ei tykkää musta.

Itse asiassa, aika moni vaikuttais tykkäävän, vaikken ees oo ollenkaan kotonani sosiaalisis tilanteissa: mulle hymyillään ja jutellaan usein. Sekin tyyppi, johon oon ihastunut ja jonka olon tein vissiin tosi epämukavaksi aikanaan, hymyilee ja juttelee mulle! Voin ehkä olla vielä sen ystävä! Mieti, miten hienoo sekin on! <3

Ei kukaan halua olla sun lähellä.

Varmasti haluaa. Ne hymyt kertoo ehkä just siitä.

Mun täytyy vaan tottua siihen, että tuun olemaan aina yksin.

Sä et nyt tiiä yhtään, mistä puhut. Ei näin hyvän ja fiksun ja kultaisen ihmisen tartte olla aina yksin. Lakkaa hämmentämästä mua.

Olis parempi, jos mä vaan katoaisin.

Ei oo totta. Oon ollu tärkee tuki monelle ihmiselle, ja tuun olemaankin vielä. Mulla on maailmalle kyllä annettavaa, kunhan nyt ensin selvitän, kuka oon ja mitä haluan!

Olet heikko.

Ootsä nähny mua väittämässä vastaan mun sukulaisille kun ne on rasistisia tai seksistisiä saaviaivoja? Tiedätkö sä, miten kauan mä jaksoin tarpoo paskassa ja piiskata itteeni eteenpäin, ennen ku masennuin? Oon vahva ja rohkea, en heikko.

Olet huono.

Olen hieno, tiedokses vaan.

Olet merkityksetön.

Se, että oon just nyt hämmentynyt, enkä tiedä, kuka oon tai mitä haluan, ei tarkoita, ettei mun elämällä oo merkitystä. Mä kyllä vielä löydän sen ja näytän sulle.

Susta ei ole hyötyä kenellekään.

Just eilen tein vapaaehtoishommia ja olin hyödyksi! Ja sitä paitsi hyödyllisyyden ei pitäis olla mikään ihmisarvon mitta, joten suksi kuuseen!

Et jaksa tehdä mitään.

Oon ollut sairas. Sairaana ei tarvitsekaan jaksaa. Voin nyt jo paremmin, joten kohta jaksan taas, toivottavasti.

Et osaa tehdä mitään.

 Osaan: olla ystävä, laittaa ruokaa, siivota, hoitaa koiria ja kissoja ja rottia ja itseäni, kirjoittaa, kävellä ja juosta, laulaa, hieroa hartioita, halata, lohduttaa ja piristää, ajatella itsenäisesti, haastaa normeja ja kehittää itteeni. En välttämättä ole just nyt superhyvä missään, koska oon ollut tosiaan pitkään sairas ja hämmentynyt, mutta mulla on aikaa ja kykyjä oppia vielä vaikka mitä.

Olet säälittävä raukka.

Ei, nyt ihan oikeesti hei - mä tiedän, että sä oot tottunu ajattelemaan, että mulla on ollu helppo elämä eikä mitään syytä masentua, mutta kun ei se välttämättä menekään niin. Et sä tiedä musta läheskään niin paljoa ku luulet, joten lakkaa tuomitsemasta.

Kukaan ei oikeasti halua koskea suhun.

Haluaapas. Mun ystävät halaa mua melkeen aina, kun nähdään. Mun perheenjäsenet halaa mua myöskin. Hei, olihan joskus se yks kaverin kaverikin joka halus kovasti "pidellä mua" - en tosin suostunut, mutta oli se silti siellä.

Kukaan ei oikeasti halua tuottaa sulle mielihyvää.

Epäilen vahvasti. Mulle ollaan jatkuvasti ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, vaikken nykyään tuskin koskaan tosiaan ole kenellekään kovin suureksi hyödyksi.

Ketään ei kiinnosta, olenko edes olemassa.

Ystävä just tekstas ajatelleensa mua. Mä tunnen ihmisiä, jotka on rehellisesti sitä mieltä, että maailma näyttää paremmalta kun mä olen siinä. Okei? Kirjota tää muistiin.

Tän paremmaksi elämä ei sulle enää muutu.

Saatpa nähdä, saatana. Mä vasta lämmittelen.

 

Tuntuu kyllä paremmalta. Ehkä tää tästä.