Oikeestaan kirjotin kaks: terapeutti antoi mulle kotitehtäväksi kirjoittaa kirje itelleni sekä miehenä että naisena. En ollu alkuun varma, kuuluuko vastaanottajan vai lähettäjän sukupuolen vaihtua, mutta kuulemma molempi parempi. Päädyin kumminkin kirjottamaan kirjeet ittenäni, eli siis suht sukupuolettomana / sukupuolineutraalina. Mut noh, tässä kirje Solmu-pojalle:

Moi, Solmu Solmunen!

Oon huomannu, että viime aikoina tää koko sukupuolisysteemi on aiheuttanu sulle aika paljon hämmennystä. Haluaisin jotenkin auttaa sua löytämään vähän enemmän varmuutta siinä asiassa. Ollaan kumminki tunnettu melko pitkään, joten ehkä mä voin kertoa sulle jotain helpottavaa.

Muistatsä, millainen olit pienenä? Leikit Muumimammaa ja prinsessaleikkejä ja Pikkutassua tai Simbaa Elefanttien hautausmaalla. Suutuit isälle, kun se käytti susta pojan nimeä - muistatko, miks?

En mäkään. Mutta luulen, että todellisuudessa lapset tekee todella paljon juttuja vaan siks, että niiden vanhemmat odottaa niiltä sellaisia. Kuten esmes sillon, kun pelasit ihan intsinä pusunattaa; jos odotukset ois olleet erit, niin mä luulen, että sä oisit jahdannut tyttöjä ympäriinsä ihan yhtä suurella innolla kuin poikiakin.

Se, mitä mä tässä nyt yritän siis sanoa, on, ettei sun lapsuudenaikainen käytös tee sun miehisyydestäs mitenkään kyseenalaista. Sun poikiin ihastumiset ja epävarmuus pituudestas on olleet ihan yhtä tosia ja varmoja asioita kuin sun kasvupyrähdys ja ärtymys mekkoja ja pitsiä ja meikkejä ja Tiina-kirjoja kohtaan. (Kirjoista Viisikot ja Jadet oli aina parempia kumminki.)

Muistatsä, kun joku kerran sanoi, että sä voisit olla täydellinen poikaystävä, ja myöhemmin itkit sitä, kun luulit peniksen olevan ainoa juttu, joka sulta puuttuu?

Ei sulta puutu mitään. Penis tai sen puute eivät määrittele sun maskuliinisuuttas. Sä löydät vielä jonkun kultaisen, joka näkee ja hyväksyy ja ottaa sut sellaisena kuin sä oot, jos sä vaan uskallat olla sellainen: mahdollisimman todellinen versio omasta itestäs. Sussa on ihan valtavasti hyviä, rakastettavia piirteitä. Mä vannon sulle, että joku vielä huomaa ne, ja rakastuu suhun.

Tiedän, että sä kamppailet vielä ahdistuksenkin kanssa. Siihen liittyen haluun, että ymmärrät tämän: Itkuherkkyys ei oo epämiehekästä eikä neitimäistä. Mä ymmärrän, että itkukohtaukset on sulle ihan meganöyryyttäviä, mutta toivottavasti tajuat, miten vahva oot, kun kestät ne ja jatkat eteenpäin niistä huolimatta. Oot oikeasti tosi, tosi vahva. Sitä paitsi, herkät jätkäthän on ihan parhaita! Itekki oot sitä mieltä, joten lakkaa mollaamasta ittees sen saman herkkyyden takia, joka on susta toisissa viehättävää!

Ei sun tarvii teeskennellä, machoilla, kovistella tai yrittää todistaa mitään. Oot ihan tarpeeksi miehinen sellaisena kuin oot, tisseines, lempeine äänines ja hoivavietteines kaikkines. Oot tarpeeksi trans, jos trans haluat olla, ja ansaitset tulla nähdyksi ja kohdatuksi tavalla, joka tuntuu luontevimmalta just sulle. Voit pukeutua pinkkiin, ja oot silti mies. Voit meikata, jos haluut, ja oot silti mies. Voit olla söpökin, ja edelleen mies. Sun ei tarvii yrittää olla niinkuin muut tullaksesi hyväksytyks. Sun ei tarvii yrittää päästä sisälle jätkäporukkaan, tai ees haluta päästä sisälle jätkäporukkaan, ollaksesi jätkä. Oot itses näköinen transpoika, ja siis tottapuhuen aika pirun hyvän näkönen, loppujen lopuks. Sun vanha terapeutti ei tienny, mistä puhui, kun sanoi, ettet voi olla trans.

Mee & yllätä maailma.

Mä kannustan.

Oot aina tarpeeks.

 

Mä itkin, kun luin ton ääneen ekaa kertaa. Fiiliksiä oli tosi paljon. Mun on tosi vaikee kuvitella, että kukaan osais nähdä mut viehättävänä sellaisena kuin mä oon, joten ömh, tuollaisen vakuutuksen kuuleminen tuntu toisaalta tosi hyvältä, vaikken ollukkaan varma, onko mun ihan ookoo uskoa sitä. Plus se, että sain ääneen kumota melkeen kaikki mun "mut en voi olla mies koska abc"-ajatukset, tuntu ihan sairaan hyvältä.

Okei, seuraavaks tää kirje Solmu-tytölle:

Hei, Solmu!

Oon heränny tässä huomaamaan, että sä kyseenalaistat omaa sukupuoltas enenevässä määrin, etkä tunne oikeen oloas kotoisaksi nais-määritelmän kanssa. Haluun auttaa sua, jos vaan osaan, ja musta tuntuu siltä, että sun ois hyvä tietää muutama aika tärkee asia:

Ensinnäkin, se, ettet halua ilmaista sukupuoltas niin sanotusti "naistyypillisillä" tavoilla, ei välttämättä tarkoita sitä, ettet sä ole nainen. Kaikki naiset ei haluu pukeutua hameisiin tai mekkoihin tai kukkakuviolliseen pitsiin tai meikata tai sheivata tai nyppii kulmakarvojaan. Sun äidin ei koskaan, KOSKAAN olis pitänyt pakottaa sua tekemään mitään noista asioista; se oli häneltä väärin tehty, ja toivottavasti hän tajuaa ja pyytää sulta anteeksikin ehkä joskus.

Myöskään sun pituutes, lyhyt tukka tai suht pienet rinnat ei tee susta epänaisellista. Meidän kehot ei määrittele meidän sukupuolta - se vaan ei toimi niin.

Muistatsä, kun vaihdoit kutsumanimeä joskus 13-vuotiaana? Kun et samaistunut omaan nimees mitenkään, ja se tuntu vaan joltain otsakkeelta, jonka joku muu oli sulle päättänyt, tai ei ainakaan sun omalta nimeltä? Ja sit 25-vuotiaana kehtasit vihdoin vaihtaa takas, ku toinenkaan nimi ei toiminu?

Nää tunteet on kaikki olleet tosia ja tärkeitä ja normaaleja. Joo, itse asiassa, hämmennys on normaalia, tai ainakin paljon normaalimpaa kuin usein annetaan ymmärtää, ja sulla on oikeus olla hämmentynyt ja kyseenalaistaa ja etsiä vastauksia just niin kauan kun sulla kestää löytää ne sun vastaukset. Sekin on täysin okei, vaikkei niitä löytyiskään. Et sä välttämättä tarvii varmuutta siitä, kuka oot, ollaksesi hyvä ja kokonainen ihminen. Oot oikee ja hyvä ja kokonainen just tollasena ku oot.

En muista, että sä oisit ikinä oikeesti halunnut olla mikään "hieno neiti". Sekään ei kuitenkaan tee susta vähemmän naisellista. Sulla on oikeus tulla kohdelluksi niin kuin haluat. Oot vahva nainen, ja se on upeeta. Sun ei tarvii teeskennellä mitään.

Sun ei myöskään tarvii haluta lapsia, tai olla kykeneväinen saamaan lapsia, ollaksesi nainen. Äiteys on tavallaan aika yliarvostettua kumminkin.

Se, että sä ihastut stereotyyppisen "feminiinisiin" miehiin, ei tee susta epänaisellista. Herkät jätkät vaan rulaa! ♡

Niin, ja se, että sä ihastut välillä myös naisiin, ei myöskään tee susta epänaisellista.

Voit pukeutua just niinku haluat, ja oot silti nainen. Voit diggailla strap-oneja, ja olla silti nainen. Ja sit ehkä joskus viiskymppisenä tai joskus kun sulle kasvaa viikset, oot silti edelleen nainen. Ja hyvä nainen ootki. Komee nainen.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä asiana kerron sulle vielä, että vaikka sä nyt kyseenalaistatkin sukupuoltas tosi paljon, ja se on täysin todellista, SULLA ON LUPA MUUTTAA MIELES aina, ja niin monta kertaa, ku sun tarvii.

Mä oon aina sun puolella, ja teen parhaani sun puolesta. Oot mulle rakas, ja aina tarpeeksi.

 

Tän lukemisella ei ollut ihan yhtä dramaattista vaikutusta kuin ekalla kirjeellä, ja tuntu pikkuisen epämukavalta vakuutella itelleni kirjeessä, että oon nainen - ehkä siks, etten oo, tai sitten siks, että oon käyttäny niin paljon aikaa siihen vakuutteluun muutenkin - mutta ei toikaan ihan kamalalta tuntunut. Parhaalta ja tärkeimmältä tuntu saada vakuuttaa itselleen, että mulla on tosiaan lupa muuttaa mieleni, jos niin joskus käy.

Muttota, tuommosia niistä tuli. Terapeutti tuntu niistä positiivisesti vaikuttuneen, joten päätin, etten piilota niit pöydänlaatikkoon vaan länttään ne tänne satunnaisten ohikulkijoiden ihmeteltäväks. Kert osaan kuulemma kirjottaa.

Muuten tää viikko on ollu aikamoista siksakkia. Oon lukenu juttuja ja sahannu päässäni eestaas että "oonko mä nyt trans vaiko enkö oo mitähäh ja mitä se sit meinaa jos oon tai en tai oon" ja stressannu sitä - ja toisekseen yrittäny kans selvittää, onko mun tänhetkinen ala oikeesti sitä mitä haluun tehdä, ja stressannu sitäkin. Mutta! Kävin koulussa! Ja kävin laulamassa! Ja ihmiset ilahtui! Ja oli kivaa! Jee!

Ja nyt on viikonloppu! Jee! Moido!